1-normal.jpg

On maanantai. Minä ja Leah istumme koulun edustalla penkillä ja poltamme tupakkaa. Pakko saada viimeiset hermosauhut ennen ensimmäistä tuntia - biologiaa. Ketä se kiinnostaa? Verisuonia, geenimanipulaatioita, jäniksiä ja hermostoja. En koskaan ole koskaan pärjännyt erityisen hyvin koulussa, mutta kyllä näillä nykyisillä arvosanoilla yliopistoon pääsee. Ja tietysti perheen säästötilillä. On kevät, viimeistä lukiovuotta viedään.

"Että mun tekis mieli pilveä", Leah toteaa ja tuijottaa sätkäänsä, joka kuitenkin on vain tavallista tupakkaa. "Mun äiti melkein sai mut eilen kiinni jointti suussa. Luulin, et se oli jo menny nukkumaan ja rentouduin kaikessa rauhassa, kunnes kuulen askeleita läheltä. Mä ehdin just ja just tyrkätä sätkän piiloon, kun äiti astuu sisään. Vähän se jotain epäili, mutta kerroin vaan polttaneeni kynttilöitä!"

2-normal.jpg

Minä nauran hetken Leahin tarinalle ja kerron sitten itsekin tarvitsevani hieman vahvempaa tavaraa. Onneksi en ole perheeni ainoa polttelija, sillä muuten äiti varmasti haistaisi heti käryt. Mutta koska hän itsekin silloin tällöin sauhuttelee, kaikki on minun osaltani hyvin.

"Allison!" Shane huudahtaa ja tulee meitä kohti. Nousen ylös ja suutelen poikaystävääni. Tämä lukuvuosi on ollut minulle täydellinen, sillä syksyllä rakastuimme Shanen kanssa toisiimme. Hän on minulle kaikki kaikessa, enkä koskaan voisi kuvitella elämää ilman parisuhdettani. Shane on myös ensimmäinen oikea poikaystäväni.

3-normal.jpg

Vaihdamme pikaiset viikonloppukuulumiset Shanen kanssa - hän oli koulumme vetyperoksidipissiksen ja huutosakin johtajan bileissä - ja jatkamme sauhuttelua. Pian poikaystäväni vanavedessä tupakkapaikalle tulee myös Kyle. Hän on minun paras ystäväni Leahin lisäksi. Hän on myös  Shanen paras ystävä. Olemme ala-asteelta asti olleet kuin paita ja peppu ja jaamme toisillemme kaiken. Halaamme ja juttelemme hetken keskenämme, kunnes kello soi. Biologian tunnin aika.

4-normal.jpg

Ruokavälitunnilla lounastettuamme Shane vetää minut syrjään. Koulun käytävät kuitenkin kuhisevat ihmisiä, joten omaa rauhaa ei juuri ole. En voi olla huomaamatta pinkkiin sonnustautuneiden huutosakkilaisten eli "koulun kuningattarien" jatkuvaa tuijotusta. Shanella on kuitenkin tärkeää asiaa.

"Kuulehan, Allison...", hän mutisee kiemurrellen sanoissaan. Minua alkaa pelottaa, mitä asiaa hänellä on. "Tota noin, siis... En aamulla saanut sanotuksi tätä, mutta siis, mähän olin Melanien juhlissa perjantaina. Ja siellä, noh... Vodkalla oli iso vaikutus asiaan, mutta... makasin Melanien kanssa. Kai oot okei tän asian kanssa?"

'Kai oot okei'? Mitä ihmettä? Järkytykseltäni en saa hetkeen sanaakaan suustani, mutta kun Shane yrittää kaapata minua syliinsä, työnnän hänet pois ja marssin huutosakkilaisten läpi kohti tyttöjen vessaa.

5-normal.jpg

Olen raivoissani. Miten Shane kehtaa tehdä tämän minulle? Olen ollut hänelle kaikkea muuta kuin uskoton, joten miksi näin käy minulle? Minulla ei ole pienintäkään halua jatkaa enää Shanen kanssa.

"Se oli sit tässä! Haista vittu Shane", huudan vielä perään ja paiskaan vessan oven perässäni. Leah on tullut käytävällä vastaan ja huomatessaan kosteat silmäni hän lähtee perääni.

6-normal.jpg

Kun ovi on kiinni ja Leah on kanssani, annan kyyneleideni tulla vapaasti. Mikään suhde ikinä ei ole tämän arvoista. Ensin kaikki on ihanaa ja kaunista, mutta sitten iskee todellisuus, ero ja synkkyys. Minun tapauksessani myös poikaystäväni törkeä pettäminen.

"Ja vielä Melanien kanssa?" kiroan ja pyyhin vedellä levinneitä ripsivärejäni. "Siis kuka tahansa muu paitsi Melanie! Meissä ei ole mitään samaa, joten onko Shane koko meidän suhteen ajan unelmoinu jostain vetyperoksidi-bimbosta, jonka lempiväri on pinkki ja isi omistaa ökykartanon? Että mun tekis mieli opettaa sille lutkalle pari juttua toisten parisuhteiden sabotoimisesta."

"Ihan vitun törkeää", Leahkin yhtyy. "En olis ikinä uskonu, että Shane vajoaa niin alas. Sen huoran sisällä on käyny enemmän meijän koulun jätkä kun John Greenin psykologian tunneilla."

7-normal.jpg

Juuri, kun pääsemme vauhtiin Melanien lyttäämisellä, itse piru astuu sisään vessaan, luo meihin vakaan ylimielisen katseen ja menee sitten puuteroimaan nenäänsä.

"Ikävä kuulla, mitä sulle ja Shanelle sattui", hän toteaa mukasäälivästi, muttei nosta katsettaan peilikuvastaan. "Ehkä, jos olisit antanut sille sitä pyhää, Shane olisikin jäänyt sun luokses. Sellasia ne kundit on - saa aina haluamansa."

Tekisi mieli antaa nyrkkien puhua, mutta tyydyn olemaan vain täysin hiljaa Leahin kieltävän katseen takia. Mulkaisen Melanieta tämän poistuessa ja vasta kun ovi on jälleen kiinni, huudahdan ääneen: "Vittu mikä huora."

8-normal.jpg

Illalla palaan kotiin auringon jo laskettua. Kuten yleensä. Kello on seitsemän paikkeilla ja pian on päivällisaika. Viskaan koululaukkuni naulakkoon ja suljen oven. Kamala päivä. Nyt kelpaa rentouttava kylpy.

9-normal.jpg

Kun tulen kylpyhuoneeseen, huomaan äidin ja Rubyn olevan jo ammeessa. Äiti kuitenkin sanoo minunkin vielä mahtuvan sinne, joten alan riisua päällysvaatteittani.

"Allison - mikä tuo on?" äiti mutisee ja osoittaa rinnassani olevaa pientä tatuointia. "Mehän sovimme ainoastaan tatuoinnista jalassasi. Sitten sinä menit ottamaan selkääsi lisää, jonka vielä sulatin, mutta tuo on liikaa! Ei tatuointeja provosoiviin paikkoihin, muistatko? Milloin sinä tuon otit?"

"Äiti!" marisen hieman korottamalla ääntäni ja otan loput vaatteet pois."Kävin viime viikolla Leahin kanssa siinä uudessa tatskaliikkeessä. Ja mitä väliä sillä edes on? Anna mun pitää kropastani huolta niin miten itte haluan!"

10-normal.jpg

Äidin jatkaessa mutinoita siveellisistä paikoista ottaa tatuointeja, käyn pikaisesti suihkussa ja menen huoneeseeni. Vaihdan vaatteet hieman rennompiin ja pistän pyyhkeen päähäni kuivattamaan hiukset. Kaivan sitten yöpöytäni laatikosta päiväkirjani ja alan rustata tekstiä sen sivuille.

"Mun on ihan pakko nyt purkautua. Mikä ihme kaikkia tässä maassa vaivaa? Tänään oli ihan kauhea päivä. Ensin kaikki näytti hyvältä, mutta sit Shane tunnusti mulle kuksineensa Melanieta viikonloppuna kännissä! Melanieta! Kaikista maailman lutkista just sitä! Ja se huora kehtas vielä tulla mua neuvomaan, kuinka mun olis pitäny levittää haarani aikaisemmin Shanelle. Hyvä vaan, ettei me vielä menty niin pitkälle. Mä oon varmasti koko koulun viimeinen neitsyt. Jopa Leah on päässy jo panemaan. Mä elän varmaan koko elämäni loppuun neitsyenä. No, toivottavasti tää mun ja Shanen ero ei vaikuta mun ja Kylen väleihin. Se on mun paras ystävä, enkä haluu menettää sitä jonkun typerän Shane-mulkun takia."

11-normal.jpg

Alakerrassa äitini Giselle väsäsi iltapalaksi lihavoileipiä. Kesken leipien voitelun hänen kännykkänsä alkaa soida.

"Giselle Butler, iltaa", hän tervehtii, jokseenkin hieman ärsyyntyneenä keskeytyksestä. "Christopher?"

Äiti pelästyksissään vilkaisee nopeasti, että lapset eivät ole kuuloetäisyydellä, ja jatkaa sitten puhelua.

"Et sinä voi tänne milloin tahansa soitella! Tajuatko sinä, että tämä meidän pikku juttumme on pysyttävä salassa lapsilta? Heidän päänsä menisivät ihan sekaisin jos isä alkaisikin ramppailemaan joka ilta vanhassa kodissaan!"

12-normal.jpg

Kun iltapalat on syöty ja kodin väki - äitiä lukuunottamatta - on mennyt nukkumaan, minua alkaa janottaa. Vastahakoisesti pakotan itseni ylös lämpimästä sängystäni ja menen alakerrassa sijaitsevaa keittiötämme kohti vesilasin toivossa. Hiivin hiljaa, etteivät muut heräisi yölliseen tömistelyyni.

13-normal.jpg

Unenpöpperöisenä en huomaa portaiden alapäässä kahta hahmoa - äitiä ja isää! Peräännyn järkyttyneenä tajutessani heidän suutelevan intohimoisesti eteisessä. Miksei kukaan kertonut isän tulleen takaisin?

"Christopher, mennään nyt, jotta pääset lähtemäänkin ennen kuin lapset heräävät...", äiti ehdottaa suudelmien välistä. Silloin asia valkenee minulle. Lähden kevyesti kipittämään portaita takaisin huoneeseeni ja vasta siellä uskallan hengittää taas. Onko äidilläni salasuhde isäämme? He ovat eronneet jo pari vuotta sitten, miksi he tekevät näin? En saa ajatusta päästäni, kun yritän taas saada unta. Kurkku nyt vieläkin kuivempana.